Avainsana-arkisto: Tammikuu

Liikaa kaikkea, liian vähän sisältöä

Toissa päivänä julkaisin Vallun Aivojätelaitoksessa alla olevan tekstin, koska oon ihan tosissani pohtinu, että mun tarttis joko keksiä joku tulon lähde, tai sit leikata menoja, koska turhaan mä maksan kahdesta eri kotisivutilasta.

Ideoitahan mulla on vaikka muille jakaa, mut vielä kun ne sais toteutettua, ni olis kiva.

Threadsissa, Ko-fissa ja Patreonissa joulukuussa jaoin yhden mun idean, jota oon pyöritelly pidemmän aikaa. Kyseinen päivitys alla.

Tässä ku oon tehny kokeilua Ko-fin, Patreonin ja Substackin välillä noin viikon verran, oon pohtinu et olisko se mahdollista perustaa joku kotimainen vastine kyseisille palveluille, joka olis vähän niinku em. palveluiden hybridi? Lähtökohtana siis tarjota kirjoittajille ja muille taiteilijoille mahdollisimman monipuolisesti tapoja tehdä taiteella rahaa.

Mitä mä haen takaa, on siis yksi palvelu, jossa lukijat vois lahjoittaa kertalahjoituksena, maksaa vain haluamastaan sisällöstä tai liittyä kuukausilahjoittajaksi.

Esimerkiksi Ko-fissa voi lahjoittaa haluamansa summan tai liittyä jäseneksi, Patreonissa voi ”ostaa” yhden haluamansa sisällön tai liittyä jäseneksi ja Substackissä voi liittyä jäseneksi (vai oliko se lahjoittajaksi, no joka tapauksessa).

Tähän samaan vois melkein kivuttomasti yhdistää ajatukseni palvelusta, jossa vois yhdellä kuukausimaksulla lukea haluamansa lehtien maksullisen sisällön. Mut koska itellä ei riitä tieto, taito, rahat saati mulla ei oo mitään hajua mistään yritystoiminnan pyörittämisestä, nää on vaan toiveajattelua ja todennäköisesti utopistisia ideoita, jotka tuskin koskaan realisoituu mihinkään suuntaan.

Toisaalta, jos joku on tarpeeks motivoitunu yrittämään jompaa kumpaa tai kumpaaki ideaa, ni saa käyttää vapaasti.

Mullahan ei siis ole tietoa, taitoa saati halua ruveta toteuttamaan tota, koska vaatis vähän liikaa sellaisia taitoja ja sellaista tietoa, jota mulla ei ole. Saa siis käyttää, jos haluaa, koska jos mä jäisin istumaan ton idean päälle, se jäis todennäköisesti toteutumatta.

a vintage typewriter

Tulossa: Elämäntapatyötön(kö?)

Edellisessä kirjoituksessa jo mainitsin, et uutta kirjoitusta on tulossa ja hyvää vauhtia olenkin saanut sitä aloitettua; nyt ollaan menossa jo toisessa sivussa, ekalla sivulla kun ei hirveästi mitään asiaa ole.

Senpä vuoksi päätin, että julkaisen ensimmäisen sivun täällä blogissa, ja myöhemmin teen päätöksiä sen suhteen, miten sen kirjoituksen julkaisen, vai julkaisenko ollenkaan.


Viime vuoden aikana oon pohtinu todella paljon sitä, että pystynkö mä koskaan tekemään töitä just niinku joku Suomen hallitus ja muu yhteiskunta odottaa? Koko vuoden aikana tekemäni itsetutkiskelun ynnä muun perusteella on syytä olettaa, että tuskinpa. Oon tullu siihen tulokseen, että mä en oikeastaan sovi mihinkään porukkaan, ja että mun pitäis ehkä tehdä töitä yksin ja silloin, kun siltä tuntuu että pystyy.

Itsenäinen työskentely onnistuu kyllä, mutta se ei onnistu, että tekis töitä silloin kun sattuu olemaan hereillä ja jaksamista. Tai ehkä onnistuis, jos olis mielenkiintoa ja inspiraatiota tehdä kirjoitusjuttuja, kun nämähän on hyvin pitkälti itsenäistä hommaa. Mut ei tällaisilla blogikirjoituksilla oikein itseään elätä, eikä varsinkaan sillä tahdilla, millä mä pystyisin töitä tekemään.

Mun pitäis tehdä jotain muutakin kirjoitusta, kuin vain horinoita omasta itestäni ja elämästäni, mut se inspiraatio kaikkeen muuhun kirjoittamiseen antaa odottaa itseään. On mulla ideoita vaikka muille jakaa, mutta se toteuttaminen jää syystä tai toisesta aina puolitiehen tai kokonaan väliin, mikä sit taas omalta osaltaan hankaloittaa luovan kirjoittamisen aloittamista, vaikka suoraa syy-seuraussuhdetta ei taida olla. Sitä mä oon kans tuskaillu, et jos mulla on jotain kirjoitettavaa, niin hyvin usein se menee siihen, että mä en edes aloita sitä kirjoittamista sillon, kun mulla on idea ja inspiraatio, vaan jätän sen myöhemmäksi syystä X ja sit se idea unohtuu, inspiraatio katoaa.

Välillä se turhauttaa, mut oikeastaan se säästää siltä, että somet ja blogit ei tuu täyteen kaikkee roskaa, millä ei oo oikeastaan mitään tekemistä minkään kanssa tai mitään tarkoitusta ylipäätään. Oon sen verran perfektionisti, et kaikella pitää olla syy ja tarkoitus, että mä kehtaan jotain julkaista. Toki välillä on sit tullu sellaistakin julkaistua, joka ei täytä noita edellä mainittuja kriteereitä, mut sellaista se elämä välillä on.

Tänä vuonna mä kuitenkin aion tehdä sen verran itsetutkiskelua, että teen päätöksiä sen suhteen, suljenko molemmat tämänhetkiset blogit, vai vaan toisen. Tällä hetkellä kun talous ei kestä kahden blogin ylläpitoa, ja mulla ei käytännössä ole edes tarvetta kahdelle blogille. 

Aika näyttää, mitä tapahtuu.

photo of fireworks

Uusi vuosi, vanha minä ja vanhat jutut

Tässä ollaan ehditty jo potkimaan vuosi 2025 käyntiin, joten vois kai tänne(kin) jotain kirjoitella ja samalla kokeilla tekstien jakamista Patreoniin, kun sellaisen lisäosan tähän blogiin löysin.

Mulla on jääny viime vuodelta useampi kirjoitus tekemättä tai kesken, ja tilannehan on se, että mulla ei oo inspiraatiota kirjoitella mitään ihmeellisyyksiä tänne, tai muuallekaan. Paljon olis asiaa, mut se ei hirveästi auta, jos mulla ei ole inspiraatiota kirjoittamiseen.

Oon mä vihdoinkin saanut aikaiseksi aloittaa yhden kirjoituksen, mut siinä voi mennä aikaa ennen kuin sen saa julkaisukelpoiseksi, joten henkeään ei kannata pidätellä jos odottaa jotain fiksua tuotosta. Vielä on paljon asioita auki, kuten esimerkiksi se, et kuinka pitkä (ja henkilökohtainen) siitä loppujen lopuksi tulee, et julkaisenko sen ilmaiseksi luettavaksi vai rahaa vastaan luettavaksi.

Tyhjyys -blogiin oon päivitellyt kuuntelemiani levyjä vanhaan tapaan, mut kun näit blogeja on nyt 2 kappaletta, niin tässä vaiheessa pitää miettiä et pitäisi vaan toisen, ja kaiken laittaisi vaan yhteen paikkaan. Mut se voi odottaa tonne vuoden loppuun, mulla on nyt paljon juttuja joita pitää pohtia, et ei oo mielen päällä ensimmäisenä kahden blogin yhdistäminen yhdeksi.

Eilen tuli (vaihteeksi) Facebookiin ja Threadsiin päivitettyä tällainen pieni tekstinpätkä:

Jossain mielenhäiriössä sitä on pohtinu useampaankin otteeseen, että alkais tekemään videoita ja harkitsemaan yritystoimintaa siinä samalla, mutta mitä enemmän asiaa pohtii eri näkökulmista, sitä enemmän oon sitä mieltä että helpommalla mä pääsen ku en edes harkitse.

Ei pää kestäis somen ilmapiiriä, jossa ei voi koskaan tietää, milloin päätyy Ylilaudalle tai Reddittii. Eikä pää kyllä kestäis sitä negatiivista palautettakaa.

Ja mitä yritystoimintaan tulee, ei siitäkään luultavasti mitään tulis, koska ei pää kestä minkäänlaista työtä. Eikä mulla ole inspiraatiota kirjoittaa mitään, vaikka aiheita olis vaikka millä mitalla.

Mutta eipähän tarvitse ainakaan stressata olemattomia.

Valtteri O. @ FB & @valtterioll @ Threads

Kaikkee tehdä pitäis, mut syystä tai toisesta inspis ja motivaatio hukassa, ja sen lisäks pitäis vielä tehdä paljon muitaki juttuja, jotka ehkä ja toivottavasti helpottais mun tulevaisuutta. Nykypäivää en usko et mikään enää pelastaa.