Kirjoittajan arkistot:Valtteri Ollila

Moti hukassa

Seuraavan kolmen kuukauden aikana pitäis kuulemma keksiä jotain, mitä tehdä kuntouttavan työtoiminnan jälkeen, koska tuhlaan kuulemma vain omaa aikaani siellä. Tai jotain vastaavaa.

Ongelma vain on se, että varsinkin nykyinen hallitus on aiheuttanut sen, että osa-aikatöitä ei oo mitään järkeä ottaa vastaan, eikä uudelleen kouluttautuminenkaan ole enää taloudellisesti kannattavaa. Uutta opintolainaa en tuu saamaan, koska edellinenkin maksamatta ja työvoimapoliittiseen koulutukseenkaan ei oo enää itsestäänselvyys päästä.

Vielä kun olis motivaatiota pohtia, että mitä seuraavaksi tekis. Jäiskö ihan suosiolla heinäkuun puolivälissä saikulle sillä perusteella, että ei vaa pysty eikä kykene tekemään töitä saati opiskella? Ei viitsis kokeillakaan, että onnistuuko jompikumpi, koska seurauksena on sit karenssi jos ei jaksa, pysty eikä kykene.

Rahaa kumminkin tarttis. Enemmän kuin mitä mulla on mahdollisuus saada töistä tai koulutuksesta. Ironista. Tosin tilanne on ollu sama jo 15 vuotta, että ei enää tässä iässä oo edes järkevää ruveta havittelemaan sellasia tuloja, joilla tässä yhteiskunnassa tulis toimeen.

Ja jos mä menisin töihin tai opiskelemaan, jäis ruokajaossa käyminen väliin, kun ei töistä pysty livahtamaan yli tunniksi hakemaan ruokaa, että on edes jotain syötävää töissä tai kotona. Kaikki tuetki katoais kuin tuhka tuuleen, varsinkin jos päätyisin kokopäivätöihin.

Ei varsinaisesti motivoi tehdä mitään.

Se tunne, kun ei ole mitään kerrottavaa

En oo taas hetkeen kirjoitellu tänne mitään, kun jotenkin tuntuu olevan helpompaa kirjoitella Facebookissa ja Threadsissa. Kirjoitettavaa olis toisaalta paljon, mutta inspiraatio ja motivaatio kirjoittamiseen puuttuu nykyään ihan täysin, joten tänne ei oo tullu mitään sit tehtyä.

Nykyään arkipäivät menevät ruokajaossa ja kuntouttavassa työtoiminnassa, joka todennäköisesti laajenee kolmepäiväiseksi tuossa parin päivän päästä. Tähän asti se on ollu 2 kertaa viikossa.

Joutuu pohtimaan, että ottaako maanantain vai torstain aamuvuoron, että ehtii ruokajakoon kun oon tottunu kolmen päivän viikonloppuun, enkä siitä halua luopua.


Viime aikojen kuulumisia

Paljon on tässä reilun puolen vuoden aikana tapahtunut, mutta sitä en tiiä saanko niistä kirjoitettua, ja jos saan niin milloin. Saa kuitenkin olla aika tarkka siitä, miten asioista kertoo, ettei löydä itseään ongelmista.

Onneksi edelliset pari kuukautta ovat kuitenkin olleet seesteistä aikaa, ettei mitään isompia mullistuksia ole tähän mennessä tapahtunut.

JBL Live 770NC & Honor 90 Lite

Uudet kuulokkeet oon joutunu viime viikolla ostamaan, koska onnistuin vanhat hukkaamaan johonki. Samalla reissulla tuli sitte vasempaan jalkaan oletettavasti marssimurtuma, mikä on hankaloittanut kävelemistä ihan kiitettävästi.

Ostin Citymarketin alennuksesta JBL:n Live 770NC -vastamelukuulokkeet, kun maksoivat 79,99 € 179,90 euron sijaan. Hyvä alennus, ja vielä parempi ostos omasta mielestäni, vaikka värin perusteella päätöksen teinkin.

Seuraavaksi pitäis, tai no pitäis ja pitäis, ostaa uus tabletti. Ja puhelin. Ja yhtä sun toista muutakin tavaraa. Mut tiiä sitä, millo saa rahaa ja aikaiseksi, kun jaksaminen ei oikein riitä tällä hetkellä mihinkään ylimääräiseen.

YouTuben videoita, osa I

Koska mulla nyt ei ole mitään fiksumpaa sisältöä tänne vieläkään tarjolla, niin tässä on muutama YouTuben video, joita suosittelen katsottavaksi jos nyt joku tänne eksyy.

Järjestys on uusimmasta vanhimpaan.

Dadcars: Rich or poor… Golf R Estate is the answer

WD Detailing: 1957 Cadillac cleaned for the first time in 50 years | Insane barn find transformation!

JayEmm on cars: 1980s engineering: when Citroën built a family saloon that weighs the same as an Alfa Romeo 4C

AutoAlex v2: We bought a mega low mileage luxury 4×4, but there’s a catch…

Vallun musiikit – maaliskuun ensimmäinen viikko

Ensi viikolla on taas vaihteeksi monta levyä kuunneltavana.

Ruoskalta tuli eilen uusi levy, Kade, joka on ehdottomasti kuunneltava.

Ruoska – Kade
https://tidal.com/album/495908335/u

Rob Zombielta tuli myös uusi levy, joka sekin täytyy kuunnella vähintään kerran läpi.

Rob Zombie – The Great Satan
https://tidal.com/album/498611753/u

Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä Carpenter Brut julkaisi uuden albumin.

Carpenter Brut – Leather Temple
https://tidal.com/album/500568514/u

Ei tästä nyt taas vaihteeksi tule yhtään mitään…

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo ihan liian pitkä aika, ja nyt kun oon päättänyt ryhdistäytyä, etten maksa tästä sivustosta ja domainista turhaan joka vuosi, kone sanoo sopimuksensa irti.

Yritin asentaa läppärilleni Linuxia, mutta se ei menny niinku Strömsössä, joten nyt sitten ollaan näköjään ilman tietokonetta siihen asti, kunnes saan ruokapöydän ja tuolit kasattua sekä näyttöön jalan ruuvattua kiinni.

Ehkä nyt alkuun voisin tehdä niin, että yritän kirjoittaa näitä blogitekstejä kännykällä, vaikka vihaankin kännykällä kirjoittamista ihan yhtä paljon kuin puheluiden puhumista… Ei oo nykyäänkään mun elämä helppoa, kun aina löytyy jotain joka ei oo mun juttu.

Tänne blogiin tulee toistaiseksi kaikki tekemäni listat kuuntelemistani levyistä tai katsomistani YouTube -videoista, koska jotain sisältöä tänne on lisättävä sitä odotellessa, kun saan edes jonkun tietokoneen jolla tehdä tänne muutakin sisältöä.

Jos jotain fiksua sisältöä kaipaa, kannattaa seurata mua Threadsissa tällä välin. Voi tännekin hyvällä tuurilla satunnaisesti jotain fiksua eksyä, mutta mitään en lupaa.

Tervetuloa uusi alku

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt tovi, joten korkea aika kirjoittaa tänne jotain uutta.

Edellisen kirjoituksen jälkeen aloin etsimään, ja löysinkin todella nopeasti uuden asunnon, jossa nyt olen reilun kuukauden asunut. Asunto on muuten identtinen edellisen kanssa, mutta tässä on parveke, joka puuttui edellisestä.

Toki sijainti on kaltaiselleni laiskajaakolle niin sanotusti hyvä ja huono, koska keskustaan on n. 1,8 kilometriä suoraa tietä. Toki vieressä on bussipysäkki, että tarpeen vaatiessa pääsee dösälläki liikkumaan.

Kuva nykyisestä asunnostani

Kotiutumista haittaa hieman se, että ei ole muita kalusteita kuin sänky ja yksi pöytä, loput piti hävittää. Uusien hankkimiseksi on ehdotettu diakoniaa ja sossua, joista jälkimmäinen totesi, että en tarvitse muita huonekaluja, joten se kortti on hyvin suurella todennäköisyydellä jo katsottu.

Tällä kertaa en mielelläni hommaa kalusteita roskalavoilta tai kirppiksiltä ym., koska en kaipaa toista ludehelvettiä vuoden sisään vaivaksi, joten haluan pitää riskit minimissä.

Oon miettiny pääni puhki erilaisia vaihtoehtoja rahojen keräämiselle tai säästämiselle, että saisin hommattu mm. tietokonepöydän, -tuolin ja tv-tason, mutta mitään hyvää tai toteuttamiskelpoista ideaa en oo vielä keksiny. Tulin sellaiseen johtopäätökseen, että parempi säästää itse rahat uusiin kalusteisiin, niin ei toivottavasti tule mitään ongelmia minkään kanssa. Sohvankin haluaisin pitkästä aikaa. Niihin uppookin toista tuhatta euroa, joten pitkä säästäminen edessä.

Positiivista on, että mulla on vihdoinkin yksi avain kolmen sijasta, sekä varastokoppi. Vielä lukko varaston oveen ja sit pääseekin miettimään, että mitä vie sinne säilytykseen.

Aikaa mennyt on

Ollu taas vaihteeksi vähän pidempi tauko kaikesta kirjoittamisesta ja tekemisestä.

Kämpässä on ollut ja on edelleen ludeongelma, jonka kanssa olen parhaani mukaan yrittänyt tapella koko talven. Tällä hetkellä tosin on seinä edessä, kun pitäis jostain löytää rahaa kämpän tyhjentämiseen ja lattian irrottamiseen sekä uusimiseen.

Viimeisen kuukauden aikana olen lähinnä vain makoillut himassa ja taustalla on pyörinyt Lucifer sekä Star Trek tabilta, kun oon ollu puhelimella somessa.

Kämppää en oo viitsinyt järjestellä asuttavaksi, koska joudun joka tapauksessa jossain vaiheessa kantamaan kaikki tavarat hävitettäväksi ja uudelleen pakkaseen. Siis jos jostain löytyy rahaa kaikkeen edellä mainittuun. Kalliiksi tulee, se on selvä.

Kämppään pitäis tehdä toki paljon muutakin remonttia, mutta ne saa odottaa seuraavaa asukasta. Ulko-ovesta puuttuu väliovi, koska se lähti saranoistaan irti, vaatekaappi vaatii uusimista kun joku on käyttäny sitä maalitauluna, seinät ja katto pitää pestä ja niin edelleen. Mutta niitä en pidä omana ongelmanani.

Toinen asunto on haussa siltä varalta, että tuholaistorjuntaa en saa mitenkään maksettua. Toisaalta, en välttämättä saa edes uuden kämpän takuuvuokraa maksettua, jos ei jostain tule taloudellista tukea siihen.

Uus kämppä helpottais toki omaa taakkaa sillä, että nykyinen vuokraisäntä sais käsiteltyä tyhjän kämpän eikä joutuis maksamaan älyttömiä summia siitä, että tähän kämppään on käytännössä pakko teettää vielä yksi torjuntakerta.

Musiikkia en oo kuunnellut vähään aikaan, mutta YouTubesta oon aina välillä kattonu videoita sen lisäksi, että taustalla on pyörinyt Netflix.

Tässä tilanteessa turhauttaa toki se, että ei oo varaa tehdä mitään ja sekin, et jos mä tähän kämppään omia rahojani käyttäisin, se olis sama kuin heittäis rahaa hukkaan, koska mä en itse hyötyisi siitä juuri mitään.

a vintage typewriter

Vois sitä paremminki mennä

Edellisessä kirjoituksessa jo vähän kirosinkin tätä mun nykytilannetta, kun sattu kohdalle aika paha ludeongelma.

Nyt sitten pitäis miettiä, miten tässä etenis ku mihinkään ei oikein voi mennä ”evakkoon”, ja uutta kämppääki on turha ruveta ettimään, koska ei oo mitää paikkaa missä pesis ja/tai saunottais vaatteet enkä mä jaksa alkaa siihen ruljanssiin, et hävitän mun huonekalut ja alan ettimään uusia…

Mielenterveys tässä on koetuksella kans, ku ei oo nopeaa helpotusta tai apua luvassa. Mihinkään ei viitti mennä, paitsi et kaupassa ja ruokajaossa on pakko käydä ku ei oo varaa tilailla kotiinkuljetuksella. Eikä kyl oo varaa muuttaa poiskaan tästä kämpästä. Ja omakohtaisten kokemusten perusteella se ei oo mikään läpihuutojuttu muutenkaan, koska Neliöille (M2-kodit) vuokravelkaa, Lumolle vuokravelkaa, eikä Keravan kaupungin oma firma Nikkarinkruunu huoli asukkaaks koska kaupunkiin muuttavat on etusijalla (tai näin mä oon päätelly kun koskaan en oo kyseiseltä firmalta asuntoa saanu) ja Saton asukkaaks oon liian köyhä.

Koska mulla nyt ei oo mitään fiksua kirjoitettavaa, niin alla muutama somekirjoitus tästä ”ihanasta” aiheesta, koska mä voin:

Tähän konkurssiin kaipasikin luteita…No, ei auta ku hakee täydentävää toimeentulotukea et sais edes jonkunlaisen sängyn tai vastaavan ja toivoa et selviäis pelkällä sängyn vaihtamisella ja tuholaistorjunnalla…

Valtteri O. @ Threads 09.02.2025

Kenelle mä voin valittaa, jos horoskooppi kettuilee?

”Jokin asumiseen liittyvä pulma pitää ratkaista pikimmiten, sillä se vaikuttaa elämänlaatuusi ja arkeesi mitä suurimmassa määrin. Pistä siis hihat heilumaan ja hoida asia.”

Valtteri O. @ Threads 13.02.2025

Kuulin tänään, että mun kämpän ludeongelma on mun oma syy, ja että mun pitäis ite maksaa tuholaistorjunta, koska mä oon vastuussa ongelmasta.Mietin vaan, että miten se voi olla mun syy, että asunnossa on ludeongelma? En oo käyny ulkomailla, enkä tietääkseni ole vieraillut paikoissa, joissa olisi ollut luteita…

Valtteri O. @ Threads 19.02.2025

Oon täs hiljaa toivonu, et tää mun ludeongelma olis vaan lyhytaikainen riesa, mut sen perusteella mitä eilen kuulin ni ei ainakaan nopeesti oo helpotusta luvassa. Ehkä varovaisesti vois toivoa, et tän vuoden puolella kuitenki pääsis eroon.

Kaikenlaisia vaihtoehtoja pohtinu sille, ettei tarttis täs kämpässä olla, mut nyt on liian myöhäistä lähtee mihinkään evakkoon. Lutikat jo ehtiny syödä, ja lopulta kun tuholaistorjunta tulee tekemään juttunsa, joutuu sit kaikki huonekalut hävittämään ja hankkimaan uudet.

Aattelin, et jos siirryn lattialle nukkumaan, ni luteet ei löytäis mitää paikkaa mis olla piilossa, mut olin väärässä. Joko ne on menny mun olkkarin pöytään TAI tv-tasoon, mut joka tapauksessa oli kiva herätä ku tyynyssä oli veritahroja.

Sitä ootellessa, ku tää painajainen on ohi, et millane hermoraunio sitä sitte on.

Valtteri O. @ Facebook 20.02.2025

Tässä ku ootellu, et kuulen jotain uutta koskien tuholaistorjuntaa, oon aina nähdessäni listiny luteita, et edes jollain tavalla saisin omaa tilannettani helpotettua, mut eipä niitä pirulaisia helposti pakoon pääse.

Tapettujen luteiden jälkiä valkoisessa seinässä

Ja mistäkö tiedän, et mun riesana on luteita? No, ainakin Google Lensin mukaan nämä pirulaiset on luteita… (Kuva alla)

Lähikuva oletettavasti luteesta, ainakin Google Lens oli sitä mieltä et kyseessä lude

Mutta mutta… Ei auta kuin ootella, et tapahtuuko jotain ja milloin. Toki mä voisin yrittää omin avuin päästä noista pirulaisista eroon, mut kannattaako se sit lopulta, sitä en tiedä. Se kuitenkin tois ainaki hetken helpotuksen.

Huonomminkin vois mennä

En tiedä, mitä pitäisi ajatella. Vuosia meni, että ei edes käyny mielessäkään mahdollisuus kyseisen vitsauksen osumisesta omalle kohdalle. Nimittäin huomasin tossa pari viikkoa sitten, että mun kämppään on eksynyt luteita.

armadillo-worm-bug-insect.jpg
Photo by Pixabay on Pexels.com

Tällä hetkellä asialle ei voi mitään tehdä, koska vielä ei ole tietoa, et onko kyseiset pirulaiset ehättäneet muihin asuntoihin ja että mistä ne mahdollisesti olis tänne eksyny. Eikä sitä varmaan koskaan saakaan tietää, et mistä ne on ilmestyny.

Selvittelin kustannuksia, koska halusin tietää voiko esim. kotivakuutus korvata tuholaistorjunnan, ni vähän petyin ku ei kotivakuutus (edes laaja) korvaa. Torjunta kuitenkin maksaa 250-600 euroa halvimmillaan ja jos Googleen on uskominen, ni hinta voi kivuta jopa 2500 euroon.

Image by Mohamed Hassan from Pixabay

Ärsyttää vaan se, että joutuu hakemaan täydentävää toimeentulotukea uuteen sänkyyn (eikä toivottavasti tarvi muita huonekaluja uusia), ja se on tunnetusti todella epävarmaa, että saako sitä. Luultavasti roskalavalta sais uuden sängyn ilmaiseksi, mut uskaltaako sitä kautta uutta sänkyä hakea, se on sit toinen juttu.

Ja mitä enemmän tässä oottelussa menee aikaa, sitä suuremmalla todennäkösyydellä mulla lähtee kaikki roskiin… Se ei olis kiva. Mut pakko yrittää pysyä positiivisena, ja toivoa parasta.

Ja sit se mikä mua erityisesti ahdistaa, on se et ei voi lähtee mihinkää ennen ku tuholaistorjunta on käyny, koska luteet saattaa levitä mun vaatteiden mukana jos esimerkiks meen jonneki ns. ”evakkoon”.

Liikaa kaikkea, liian vähän sisältöä

Toissa päivänä julkaisin Vallun Aivojätelaitoksessa alla olevan tekstin, koska oon ihan tosissani pohtinu, että mun tarttis joko keksiä joku tulon lähde, tai sit leikata menoja, koska turhaan mä maksan kahdesta eri kotisivutilasta.

Ideoitahan mulla on vaikka muille jakaa, mut vielä kun ne sais toteutettua, ni olis kiva.

Threadsissa, Ko-fissa ja Patreonissa joulukuussa jaoin yhden mun idean, jota oon pyöritelly pidemmän aikaa. Kyseinen päivitys alla.

Tässä ku oon tehny kokeilua Ko-fin, Patreonin ja Substackin välillä noin viikon verran, oon pohtinu et olisko se mahdollista perustaa joku kotimainen vastine kyseisille palveluille, joka olis vähän niinku em. palveluiden hybridi? Lähtökohtana siis tarjota kirjoittajille ja muille taiteilijoille mahdollisimman monipuolisesti tapoja tehdä taiteella rahaa.

Mitä mä haen takaa, on siis yksi palvelu, jossa lukijat vois lahjoittaa kertalahjoituksena, maksaa vain haluamastaan sisällöstä tai liittyä kuukausilahjoittajaksi.

Esimerkiksi Ko-fissa voi lahjoittaa haluamansa summan tai liittyä jäseneksi, Patreonissa voi ”ostaa” yhden haluamansa sisällön tai liittyä jäseneksi ja Substackissä voi liittyä jäseneksi (vai oliko se lahjoittajaksi, no joka tapauksessa).

Tähän samaan vois melkein kivuttomasti yhdistää ajatukseni palvelusta, jossa vois yhdellä kuukausimaksulla lukea haluamansa lehtien maksullisen sisällön. Mut koska itellä ei riitä tieto, taito, rahat saati mulla ei oo mitään hajua mistään yritystoiminnan pyörittämisestä, nää on vaan toiveajattelua ja todennäköisesti utopistisia ideoita, jotka tuskin koskaan realisoituu mihinkään suuntaan.

Toisaalta, jos joku on tarpeeks motivoitunu yrittämään jompaa kumpaa tai kumpaaki ideaa, ni saa käyttää vapaasti.

Mullahan ei siis ole tietoa, taitoa saati halua ruveta toteuttamaan tota, koska vaatis vähän liikaa sellaisia taitoja ja sellaista tietoa, jota mulla ei ole. Saa siis käyttää, jos haluaa, koska jos mä jäisin istumaan ton idean päälle, se jäis todennäköisesti toteutumatta.